Mualiman Nainen - Fruntimmer i världen

Anusta pari vuotta vanhempi sisar Tupuli oli jo annettu kasvattilapseksi muualle.
Niinpä Anu, veljensä Emil ja mamma majailivat venepakolaisina Ruosteniemellä. Tämä niemi on kaunis paikka kaupungin laidalla.
Suuret tammet reunustavat tien laitaa ja kauniina välkehtivä vesi loistaa puitten lomasta. Auringon kimalteessa tuo paikka on vertaansa vailla. Siellä on tilava huvimaja rannassa. Nuoret löytävät tämän paikan rakkautensa kohtaamispaikaksi. Varttuneempi väki taas nauttii paikan kauneudesta ja sen suomasta harmoniasta.
Kaupunkilaiset omistavat veneitä, joita he säilyttävät siellä venelaitureissa. Yhdestä veneestä on tullut Anun koti. Vene tosin on ylösalaisin, mutta sielläpä majailivat. Signen mies Heikki on saanut työpestin Kuopion kaupungista. Pitää pellittää suuri talo, joka kuuluu kaupungille. Totta kait perhe on mukana, asunto vain puuttuu. Heikki etsi ja etsi. Hintavia ovat. Mistä raha noin suuriin vuokriin? Näin aika kuluu kotia etsiessä ja Signe väsyy siihen olotilaan. Hänen päässään syntyy voimakas ajatus; tyttö pois jaloista. Muutan pääkaupunkiin Emilin kanssa. Me pärjäämme. Heikki lupasi vielä etsiä kotia perheelleen. No, odotan vielä. Noin ajatteli Signe mielessään.
Ruuan käryt tuskin haittaavat siinä yhdistetyssä olo-makuuhuone -keittiössä.
Keväinen sää on vaihteleva ja epäinhimillinen Anulle, joka on tottunut tasaiseen lämpöön. Toisinaan tuuli vei ne kakkahajut mennessään. Vaikka kesä on kaikkine tuoksuineen ja heräävine kukkineen käden ulottuvilla, niin Signe ei niitä näe. Hän näkee vain nälän ja puutteen.
Onneksi Heikin pomo on inhimillinen ja antaa rahaa mammalle, vaikka ei olisi saanut niin tehdä. Mutta kun kerran mies on töissä,

Levnadsförhållandena var dåliga för barnen, de fick pussar och ömhet fast inte bröd. Det räckte inte i långa loppet varken som värme eller som hjälp för hungern, det behövdes något mera konkret.
Anus ett par år äldre syster, hade redan givits bort någon annanstans.
Så Anu, hennes bror och mamma huserade som båtflyktingar i Ruotsinniemi. Denna udde är en vacker plats utanför staden.
Stora lönnar löpte längs vägrenen och vattnet glittrade vackert genom trädgrenar. I solglittret var den platsen helt utan jämförelse vacker. Där fanns ett rymligt lusthus på stranden. De unga hittade den här platsen för sina kärleksträffar. De vuxna njöt av platsens skönhet och harmoni som den gav.
Stadsborna förvarade sina båtar där i båtbryggor. En av båtarna hade blivit ett hem för Anu. Båten var upp och ned men där höll de hus. Signes man Heikki hade fått jobb i staden Kuopio. Ett stort hus som hörde till staden skulle plåtläggas.
Det var klart att familjen skulle vara med, bostaden bara saknades. Heikki sökte och sökte. Dyra var dom. Var skulle pengarna komma i från till så dyra hyror? Så flöt tiden i sökandet av bostad och Signe tröttnade i det. I hennes huvud föddes en stark tanke; ”bort med flickan ur fötterna”. Jag flyttar till huvudstaden med Emil. Vi klarar oss. Heikki lovade att fortsätta söka bostad åt sin familj. ”Okej, då väntar jag.” Så tänkte Signe för sig själv.
Matoset störde knappast i det kombinerade vardagsrum, sovrum och kök.